Olin hankkinut itselleni lipaston. Sellaisen ihanan täyspuisen ja vanhan. Lipaston ostolle oli tällä kertaa ihan hyvä selitys. Halusin aina sitä katsoessani muistaa sen, miten tärkeä terveyteni oli.
Viikkoa ennen lipaston ostoa olin hakeutunut lääkärin vastaanotolle sydämen tykytysten vuoksi. Olin rättiväsynyt. Lääkäri mittasi verenpaineeni ja leposykkeeni huiteli 120 kertaa minuutissa. Lääkäri kysyikin, olinko ajatellut antaa tilaa palautumiselle ja vaihtaa vuorotöistä säännölliseen työaikaan? No en todella ollut. Olin ehdollistunut täysin itseni ajatukselle ja sitä kautta todellisuudelle, että on taottava rahaa ja mahdollisimman paljon. Levon hetket säästettiin ulkomaan reissuihin ja arki oli täynnä aherrusta. Kalenteri komeili eri värisistä yliviivauskynistä. Tein kahta työtä sivutoimisena päätoimisen lisäksi. En viitsinyt lääkärille edes mainita sivutoimisista töistäni täysipäiväisen lisäksi. Sen verran itsesuojeluvaistoa oli.
Olin lisäksi äiti alle 2v pojalle kenen kanssa valvoimme vuoron perään öitä. Kävin treenaamassa kuntosalilla 4-5 kertaa viikossa, oli sitten minkälaiset silmäpussit tahansa. Menetimme rakkaan
koiramme äkillisesti ja heti oli saatava uusi pentu tilalle. Surulle oli vähän tilaa. Uusi pentu olikin aika hillitön tapaus ja kaikenlaiset koulutusyritykset jäivät vaan haaveiksi, kun mikään ei tuntunut riittävän tälle koiralle. Jälkikäteen ajateltuna taisi muistuttaa vähän liikaa omistajaansa. Heilusin miltein maanisesti pölyrätti kädessä omakotitaloa hinkaten. Lapseni isä osasi ottaa lunkisti ja relata sohvalla. Taisin jopa hieman marttyroida sitä, miten hän ei nähnyt sitä kaikkea mitä teen. Jälkikäteen asiaa pohtiessani taisin vain olla pöyristynyt siitä, että hän osasi rentoutua, itse en.
Huh, kurkkua ihan kuristaa. Miten jaksamiseni oli toissijaista ja arvokkuuden hetket jaettiin suoritusten kautta. Mieleni ei osannut antaa periksi, niin viisas kehoni tuli siihen avuksi. Minulla oli päivässäni ihan samat 24 tuntia, mutta lepo oli toissijaista. Elin kalenterin avulla aina tulevassa ja läsnäolo hetkessä oli todella vaikeaa. Jälkikäteen huomaan ajattelevani mitä juoksin siinä hetkessä karkuun?
Vaadin itseltäni paljon ja suoritin elämääni. Omat tarpeet ja rajat olivat täysin hukassa. Lisäksi oli vaikea sanoa ei ja halusin olla kiltti sekä miellyttävä. Aivan lopun alun kombo. Olisin ollut ammattilainen kertomaan siitä, miten taatusti ajat itsesi burnouttiin. Harrastin tähän aikaan kilpajuoksua riittämättömyyden tunteen kanssa ja voin kertoa etten ikinä päihittänyt sitä. Aina sai tulla toiseksi, teki sitten kuinka paljon tahansa. Hetkellinen lohtu saattoi olla saatavilla, mutta än yy tee nyt ja ei muuta kuin kohti uutta kierrosta!
Nyt neljä vuotta myöhemmin katson sitä samaa lipastoa keittiössäni. Miten neljä vuotta aikana tuntuu toisaalta lyhyeltä, mutta miten antoisa syvällinen reissu on ollutkaan matka itseeni. Koen että en miltein tavoita tällaista mennyttä osaa itsestäni, mitä kuvasin elämäni olleen vielä nelisen vuotta sitten. Ehkä se kuvaakin hyvin sitä, että siinä Mariassa ei ollut paljon itseään. Se Maria ketä ei osannut pysähtyä tutkimaan itseään ja olemaan paikoillaan itsensä kanssa. Miten helppoa oli täyttää elämää kaikella muulla kuin tutustumisella itseensä. Matka nykyiseen hetkeen onkin vaatinut paljon pysähtymistä, hengittämistä sekä asioiden käsittelyä. Joillakin elämän karusellissa tulee vedettyä lyhyempi rundi. Kohdallani se vaati monta uutta ja taas uutta kierrosta. Koen että kierrokset oman elämäni karusellissa on ollut tarpeellisia, jotta olen kyennyt havaitsemaan tämän kaiken ja haluamaan muutosta. Miten oman elämän läpikäynti ja ymmärrys haasteita kohtaan on avannut silmiäni ihmisyyden saloille. Miten myös juuri oman elämäni tapahtumat ovat vieneet minua kohti syvempää ymmärtämistä ja valmistumaan psykoterapeuksi.
Nykyään ajattelen, että läsnäolo on paras lahja mitä olen itselleni antanut. Miten nautin pienistä arkisista jutuista ja kohtaamisista ihmisten kanssa. Kiireettömistä päivistä missä voi antaa vaan katseen siirtyä paikasta toiseen kiitollisena siitä, mitä nyt juuri on. Aika matka ja kiitollisena sitä jatkamassa reppu täynnä iloa, elämän iloa ja intoa täynnä!
Lämmöllä uudesta ihanasta työhuoneestani käsin, Maria
Kirjoittaja on Pionin koulutus psykoterapeutti opiskelija Maria.
Pioni Hieronta Psykoterapia Kosmetologi 