Noin vuosi sitten aukesi Pioni. Minun syyskuun lapsi. On hyvä olla kiitollinen ja katsoa välillä taakseppäin. Tasan vuosi sitten olin sairaslomalla. Oi keauhea, 15 syyskuuta oli avajaiset ja 18 syyskuuta juoksin kilpailussa jossa yksi osallistuja tuupertui ja häntä elvytettiin, olin mukana.
Se meni näin. Tammikuussa samaa vuotta 2022 painin uupumuksen, vaikean stressin ja lievän masennuksen kanssa. Halusin siitä huolimatta tehdä jotain jossa saisin ajatukset hukutettua töihin, tekevän ihmisen pahe. Silloin puheet hyvinvointikeskuksesta alkoi. Kun olin itse niin rikki enkä löytänyt lohtua tai helpotusta, paikasta jonne mennä niin avasin oman. Vielä tammikuussa pystyin tekemään vai lyhyitä työpätkiä väsymättä. Kesällä löytyi sopiva vuokrapaikka ja kaikki se työ, mitä ollaan tehty pääsi käyttöön. Jännitys, uuden alku, se kaikki teki sen, et omat ongelmat, heikkoudet sai lykättyä pöytälaatikkoon.
Avajaiset meni hienosti, sitten juoksemaan! Edessäni tuupertui mies ja muiden osallistujin kanssa elvytettiin hänet. Katsoin elotonta kehoa edessäni ja suorastaan näin kun sielu lähti. Siinä ruissalon metsässä pysähdyin ja katsoin taivaaseen. Muistin, että vuosi siitä elokuussa näin elottoman äidin. Mies pelastettiin. Minun oloani ei.
Tajusin kuinka työkyvytön olen. Ja minua pelotti. Avasin yrityksen jossa ekana työpäivänä olen sairaslomalla, oikeasti. Pysäytin elämäni, oli pakko saada happea. Meni 2 viikkoa, että palasi ruokahalu edes. Kolmen viikon jälkeen päätin pikkuhiljaa palata elävien kirjoille. Lupasin itselleni olla hellä ja tehdä mahdollisemman vähän töitä. Ja se auttoi. Ensin oli 1 asiakas per viikko, sitten yksi per päivä.
Pikkuhiljaa pääsin takaisin elävien kirjoille. Mutta piti olla varovainen. Yritin tehdä sopivasti töitä etten kuormittaisi itseäni liika mutta kun innostuu oli vaikea pysähtyä ja koska kyseessä yrityksen 1. vuosi ei niitä töitä voi olla tekemättäkään. Pidin taukoja, vapaapäivä. Sitten taas 12 tuntisia työpäiviä. Pelkäsin ja kun pelkäsin painoin lisää duunia.
Kesään asti meni ihan hyvin kun osasi lukea vähän itseäni ja pitää taukoja! Kesällä otin yhde projektin ja nykyiset työt hyvinvointikeskuksen lisäksi venytti rajojani. Tein 3 yöhön töitä yhdessä työpaikassa ja kymmeneksi hotolaan. Pidin mielessä, että eihän näitä vuoroja ole kuin pari viikossa max. Olisi pitänyt pysähtyä jo silloin ja vähintäänkin tehdä enemmän vapaapäivä, kun ne sitten jäi. Kesän aikana näin ystävääni tasan kerran kun hän tuli käymään. Kun oli viikonloppu, olin vaan ja tuijotin kattoa, niitä oli liian vähän. Mitä opimme tästä, älä tee enempä kuin voit vaikka kuinka kivoja projektejä olisi oma työ hoitolassa on kuitenkin se pääasia johon haluan panostaa eniten.
Näin se vuosi sitten vierähti, kun kuunteli itseään eikä ylittänyt. Kaikesta huolimatta tahto kehittää yritystäni ja auttaa ihmisiä menee ylitse monen monen asian. Kyllä, minä en osaa pysäyttää työtäni ja väsyn ja uuvun helposti. Minä en saisi ottaa muita töitä, koska minä en tule jaksamaan ja välillä otan, koska haluan turvata taloudellisen puolen. Mutta olen oppinut pysähtymään ja olemaan hellä itselleni. Se on kylläkin vielä opetuksen alla ja välillä on vaikea sanoa ei ylimääräiselle lenkille, mut ainakin olen lyhentänyt niitä. Ei tarvitse lopettaa elämän, voi vähän hidastaa vaan. ♥
Minun on pakko pitää huolta itsestäni, koska kukaan muu ei sitä minun puolestani tee, ihan senkin takia, koska kukaan ei tiedä miltä minusta tuntuu ja miten jaksan, se on minun vastuu.
Olen kiitollinen kuluneesta vuodesta.
”Hän oli kyllästynyt tekemään, niin kuin maailma häneltä odotti. ”Tästä lähtien, hän päätti, kuuntelen aina ensin hengitystäni.”” – Susanna Jussilla Sielun_sopukoita
Kirjoittaja on Anastassia Ali-Keskikylä, Pionin hieroja ja omistaja.
Pionin Voima 