Me kaikki varmasti kohdataan jossain kohtaa elämäämme tilanteen, jossa läheinen ihminen kuolee. Perhejäsen, ystävä, puoliso. Kuolema on elämän kulku ja sitä pitää kunnioittaa. Kuoleman syyt ovat varmasti eri monella, mutta tunne on sama kaikilla: Läheinen rakas ihminen on viety sinulta ikuisiksi ajoiksi jäljellä on suru, viha, turhautuminen ja ikävä.
Kuolema ja sen tuomat työt ovat yllättävät. Kukaan koskaan ei valmista sinua myöskään siihen, miten kehosi reagoi suruun. Mitä tapahtuu kun kaikki on loppu. Joku saa osaakseen hoitaa kuolinpesän ja kaikki siihen liittyvät paperityöt. Isäni kysyi minulta kerran: tietääkö kukaan missä on sinun vakuutus? Tietääkö kukaan mitkä henkivakuutukset sinulla on? Niin kuvitelkaa, kun teillä on suunnaton suru ja ikävä ja pitää ymmärtää kaivaa jotain paperi asioita, soittaa virastoihin. Pitää käydä kuolleen ihmisen henkilökohtaiset asiat läpi uudestaan ja uudestaan, se ei helpota yhtään sitä surua yhtään.
Tietääkö kukaan, mitä kukkia haluan arkun päälle, haluanko tuhkauksen vai arkussa hautauksen. Kuoleman jälkeen millään ei ole merkitystä, paitsi että on. Paperiasiat ihan oikeasti pitää hoitaa, vaikka olisit kuoleman väsynyt etkä tahdo nähdä ketään. Kukat sun muut periaatteessa eivät ole tärkeitä. Kuitenkin se ihminen joka joutuu päättämään sen, joutuu tekemään ison päätöksen, hän joutuu päättämään kuolleen ihmisen puolesta ja miettimään, miten hän sen asian olisi halunnut.
Kun kuolema ei ollut läsnä vielä meidän perheessä puhuin äidin kanssa siitä asiasta ja hän sanoi, ettei kai sillä ole mitään väliä. Minun näkökulmasta oli hirveän tarkkaan, että sain juuri sen näköisen asetelman arkun päälle kun olin suunnitellut. Niin yllättävää kun se on, se toi ilon siinä ilottomana päivänä. Koin, että kukat olivat juuri täydelliset, sellaiset joista hän olisi tykännyt. Asetelma oli täydellinen, vaikkei hän sitä näe, mutta edes joku asiaa menee niinkun hän olisi tykännyt. Arkku oli myös violetti, hänen lempi väriä. Eihän sillä ole väliä, on sillä. Me halutaan, että viimeinen matka olisi rakkaan näköinen, vaikkei sillä ole mitään merkitystä, hänhän on pois te sanotte.
Maailmassa kaikki on väliaikaista. Lupaan sen. Kaikki on väliaikaista, eikä mikään asia ole pysyvä, paitsi rakkaus. Se muuttaa muotoa vaan rakkautta se tulee olemaan aina. Jos koet, että sinulla on vaikea aika nyt niin mieti, mitkä asiat ovat hyvin sillä hetkellä ja sen jälkeen totea itsellesi: ”Tämä vaikea aika menee aikoinaan ohi, tämä on väliaikaista.” Läheisen kuolleessaan mikään asia ei ole hyvin, tai sitä on todella vaikea miettiä. Miettiä asioita jotka on hyvin tuntuu turhalta, mitä väliä kuinka terve minä olen kun ei se palauta sitä toista ihmistä kuolleista. Ja loputon suru, se on kuin rakkaus, se muuttaa vaan muotoaan.
Kuolin tapoja on monia, mikä yhdistä läheisen menettäneitä ihmisiä? Suru ja selviytyminen kahdesta ensimmäisesta kriittisemmästä vuodesta, jossa toivoisi ettei oma henki menisi samalla. Niin monesti olen kirjoittanut ja toistan: Mitä tapahtuu lähiomaisille kun läheinen kuolee. Tietääkö kukaan mitä heille käy? Minä arvaan, he yrittää selviytyä elämän vaikeammasta ajasta. Yksin.
Löysin vahingossa sururyhmän paikallisen seurakunnan järjestämänä, töiden takia en päässyt. Kuulemma ennen koronaa on ollut enemmän tapahtumia ja vertaistukiryhmiä. Vertaistukiryhmään ja sururyhmäänkin mennään kun kestetään sanoa edes parilla sanalla, mitä on tapahtunut. Miten pärjätä pahimman yli?
Jokainen on surunsa kanssa yksin, kukaan ei voi ottaa osaa siitä, vaikka moni varmasti toivoo sitä sanomalla otan osaa. Puhuminen toki auttaa tiettyyn pisteeseen asti, riippuu kenen kanssa puhuu ja kuinka vastaanottavainen se ihminen on, kuuleeko hän oikeasti ja ymmärtääkö, ilman vipitöntä halua ymmärtää ja kuunnella tuntuu turhauttavalta edes puhua.
Ollessaan niin huonossa kunnossa vannouduin, että autan ihmisiä, yritän ainakin. Avasin Pionin Voiman. Paikka jossa on lupaa voimaantua. Tukehdutin suruni työhön. Teen vieläkin 12 tuntisia päivä, uuvun ja nousen taas. Palo sydämessäni, että tänne voi tulla ihminen, joka tarvitsee kuuntelija ja ymmärrystä. Lohtua. Se on pitänyt minua voimissaan ja se ajatus voimaannuttaa minua. Tämä on tehty äidin takia tässä on paha hänestä ja hänen kuolema ei ollut turha, siitä voi joku löytää lohdun ja avun. Koska vielä terveyshuolto ei ole valmis siihen, että lähiomainen on potilas. Hän tarvitsee apua ja tukea, se ei ole masennusta vaan surua jota myös pitää hoitaa, koska fyysinen keho kärsii yhtä lailla.
”Jonain aamuna huomaat, että olet kulkenut pitkän matkan siitä hetkestä, kun ajattelit, ettet jaksaa enää askeltakaan.”Maria Vakkuri
Raskaina aikoina pitää olla hetkiä kun voi vaan olla ja rentoutua, nappaa omaan riippumaton tästä: https://www.minunriippumattoni.fi/
(sponsoroitu mainos)
Pionin Voima 